Kurssin päätös

Kurssin lähiopetus, jolloin esitimme ryhmätöitä, oli opettavainen ja antoisa. Eri ryhmien esitykset täydensivät hyvin toisiaan ja aiheet herättivät keskustelua. Aihe oli laaja, mutta pysyimme kuitenkin hyvin aikataulussa. Ryhmäesseetä kirjoittaessa haastavinta oli saada noinkin laaja aihe tiivistettyä siten, että teksti pysyy ymmärrettävänä. Mietin monta kertaa kirjoittaessani, että mikä asia on olennaista ja minkä voi jättää pois tekstistä. Lisähaasteen ryhmämme toimintaan toi välimatka, emme pystyneet kovinkaan montaa kertaa kokoontumaan samaan paikkaan. Työ sujui kuitenkin hyvin netissä ja olimme tyytyväisiä tuotokseemme. Lähteiden käyttö toi lisähaasteen, olimme alkuun käyttäneet enimmäkseen suomenkielisiä lähteitä mutta ryhmätöiden esityspäivänä ilmenikin, ettei niitä ole suotavaa käyttää. Noh, oppia ikä kaikki. Nyt tiedämme, mikä merkitys hyvällä lähteellä on.

Jotkut esitykset jäivät minulle kuitenkin hieman epäselviksi aihealueen laajuudesta johtuen. Esimerkiksi havainnoinnin kohdalla sitä tuntui olevan hankala määrittää. Minua jäi mietityttämään se, että onko OYS:ssa käytössä oleva käsihygieniahavainnointi laadullinen vai määrällinen menetelmä? Ryhmä, joka aiheesta puhui, esitteli aiheen laadullisena, mutta itse olen ainakin aiemmin ajatellut sen olevan määrällinen menetelmä. Havainnointi on systemaattista ja havainnoitsijat perehdytetään ja heitä koulutetaan jatkuvasti, jotta saataisiin kerättyä luotettavaa tietoa. Mittari antaa määrällistä tietoa ja se analysoidaan tilastollisia menetelmiä käyttäen. Mittari perustuu teoriatietoon, WHO:n suositukseen ”Five Moments of Hand Hygiene”. Näin ollen voisi siis ajatella tämän nykyisin käytännöksi tulleen menetelmän antavan määrällistä tietoa hoitohenkilökunnan käsihygienian toteutumisesta. Alla onkin linkki hoitotyön tutkimussäätiön sivuille, missä aihetta käsitellään tarkemmin.

http://www.hotus.fi/hotus-fi/kasihygieniahanke

Blogin kirjoittaminen tuntui alkuun työläältä, koska en keksinyt aiheesta mielestäni tarpeeksi merkittävää kirjoitettavaa. Kurssin loppuvaiheessa, oppimisen tuloksena kirjoittaminen on ollut luontevampaa koska aiheesta on herännyt omia ajatuksia. Tämä johtuu varmasti siitä, että pystyn nyt yhdistämään teoriatiedon käytäntöön aiempaa paremmin. Kaiken kaikkiaan kurssi oli antoisa. Koen, että pääsin tavoitteisiini ja tietoperustani kasvoi.Pystyn hyödyntämään oppimaani käytännön työssä, kun analysoimme osastomme käsihygieniahavaintoja. Huomasin, kuinka pystyin soveltamaan oppimaani esimerkiksi artikkeleita lukiessani, tutkimukset avautuvat nyt minulle ihan uudella tavalla. Tulevan kandidaatin työtä ajatellen kurssi oli ehdoton. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin opinnoissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kurssin aloitus

Teoriasta käytäntöön

Nursing Research