Kurssin päätös
Kurssin lähiopetus, jolloin esitimme ryhmätöitä, oli opettavainen ja antoisa. Eri ryhmien esitykset täydensivät hyvin toisiaan ja aiheet herättivät keskustelua. Aihe oli laaja, mutta pysyimme kuitenkin hyvin aikataulussa. Ryhmäesseetä kirjoittaessa haastavinta oli saada noinkin laaja aihe tiivistettyä siten, että teksti pysyy ymmärrettävänä. Mietin monta kertaa kirjoittaessani, että mikä asia on olennaista ja minkä voi jättää pois tekstistä. Lisähaasteen ryhmämme toimintaan toi välimatka, emme pystyneet kovinkaan montaa kertaa kokoontumaan samaan paikkaan. Työ sujui kuitenkin hyvin netissä ja olimme tyytyväisiä tuotokseemme. Lähteiden käyttö toi lisähaasteen, olimme alkuun käyttäneet enimmäkseen suomenkielisiä lähteitä mutta ryhmätöiden esityspäivänä ilmenikin, ettei niitä ole suotavaa käyttää. Noh, oppia ikä kaikki. Nyt tiedämme, mikä merkitys hyvällä lähteellä on. Jotkut esitykset jäivät minulle kuitenkin hieman epäselviksi aihealueen laajuudesta johtuen. Esimerkiksi havainnoinnin ...